28.2.2018

Talviuni

Hugo Simberg: Halla, 1895.
Kansallisgalleria / Ateneumin taidemuseo. 
Kuva: Kansallisgalleria / Yehia Eweis




"Sen luulee olevan kylmää, mutta jos siitä tekee lumitalon, on talo lämmin. Sen luulee olevan valkoista, mutta toisinaan se on punertavaa ja toisinaan sinistä. Se voi olla hyvin pehmeätä ja se voi olla kovaa kuin kivi. Mikään ei ole varmaa." 
- Tuu-tikki pohdiskelee lunta Tove Janssonin kirjassa Taikatalvi 



Enpä arvannutkaan, millainen viima vei minut pian edellisen kirjoitukseni jälkeen mukanaan. Nyt kuononpää pilkistää jo varovaisesti hangen alta - kevättä alkaa olla ilmassa, ja pahimmat pakkaset ovat viimein takana. Toivon niin.



"Ehkä talvi oikeastaan johtuikin siitä, että kymmenentuhatta mörköä oli istunut maassa." 
- Muumipeikko, Taikatalvi

26.8.2015

Mad Aviatrix in Finland

Elokuun alkupuolella teimme perheen kesken päiväretken Tampereelle. Kävimme katsomassa erästä aivan erityistä esitystä nimeltä Mad in Finland, jossa esiintyi rakas ystäväni sirkusseurueineen.

Suureksi hämmästyksekseni huomasin Tampereen Teatterikesän sivulta, että aiemmin neulomani Aviatrix-myssy on päässyt mukaan näyttämölle! Olen salaa hiukan ylpeä - harvan myssy päässee kiertämään maailmaa osana sirkusesityksen puvustusta. Minunpa pääsee, hih!

Kuva: Sébastien Armengol

Siellä se myssyni on, kuvassa ihan etummaisena - ja nyt näin sen myös lavalla ihan livenä, pitkästä aikaa.

Esitys oli kertakaikkisen mukaansa tempaava, kunnon tykitys täyttä suomalaista sisua, hulluutta ja hersyvää huumoria! Pääsimme artistien myötä muun muassa lavatansseihin, punk-konserttiin, yleisurheilukisoihin sekä halonhakkuuseen... Jälkeenpäin mietin, kuinkahan mahtavat muiden maiden yleisöt tulkita kaikkia niitä lähes tragikoomisia nyansseja, jotka saivat meidät suomalaiset vuoroin ulvomaan naurusta, vuoroin pyyhkimään vaivihkaa silmäkulmiamme? Niin tai näin, mielestäni tämä esitys oli paljon aidompi ja sydämellisempi kattaus suomalaisuutta, kuin mitkään valiokuntien Suomi-brändin kehittämishankkeet.

Onnea ovat ihanat käsityöt ja ihanat ystävät.

Ps. Esityksen teaser löytyy mm. YouTubesta, kannattaa tutustua! Kas tässä: