31.3.2014

Broken seed stitch

Talvella törmäsin blogeja lueskellessani Broken seed -sukkiin. Neulos vaikutti ihanan yksinkertaiselta - kyseessä on käytännössä helmineule, jonka väliin vain tehdään sileitä kerroksia. Pitihän sitä sitten itsekin testata, joten neuloin tytölle sukat.


Näin se menee:

Silmukkaluvun on syytä olla parillinen.

1. kerros   Kaikki silmukat oikein langalla A
2. kerros   *1o, 1n* langalla B
3. kerros   Kaikki silmukat oikein langalla A
4. kerros   *1n, 1o* langalla B

Sitten vain toistat näitä kerroksia uudelleen ja uudelleen!


Itse asiassa, tuon neljännen kerroksen nojalla tämähän voisi suorastaan olla blogini nimikkoneulos :)

Noudatin Novitan sukkalehden perussukan ohjetta, joskin joustinneuletta tein varteen vain muutaman rivin. Sukan pohjan tein sileänä neuleena, jotteivät nyppylät paina tytön jalkapohjiin.


On mukavaa, miten näinkin pienellä muunnoksella voi saada perussukkaan melkoisesti piristystä. Pidän muutenkin yksinkertaisista kuvioinneista - sellaisia tehdessä ei tarvitse tankata kuviokarttoja eikä laskea silmukoita otsasuonet pullistellen.


Erilaisin värivariaatioin malliin saa hyvinkin monenlaisen ilmeen. Esimerkiksi graafisella musta-valko-värityksellä tai vaikkapa harmaan eri sävyin sukka näyttää hyvinkin klassiselta, kun taas kirjavin langoin mallilla voi loihtia jos jonkinlaisia ilotulituksia! Kannattaa siis tehdä tutkimusretki Googlen kuvahakuun esim. sanoilla "broken seed stitch" tai "räjähtävä helmineule" (aivan...), niin näet miten moneksi tämä neulos taipuukaan.



Pidin sekä Broken seed -neuloksen kutomisesta että myös varsinaisesta lopputuloksesta. Tyttökin tykkäsi :) Tulen siis takuulla käyttämään tätä neulosta uudelleenkin. Kannattaa kokeilla!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti